mennessä meri.lumela | 5.2.2019 | valtuustopuheenvuoro
Viime vuoden toukokuussa hyväksyimme Hippos 2020 –hankkeen pääperiaatteet ja tänään päätettävänä ovat pääperiaatteiden täsmennykset, eli jalkapallostadionin kattaminen ja liikuntatilojen irtaimistohankintoihin osallistuminen enintään miljoonalla eurolla vuodessa....
mennessä meri.lumela | 11.4.2018 | Blogi
Väestö Suomessa vanhenee vauhdilla. Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2050 joka neljäs suomalainen on täyttänyt 65 vuotta. 80 vuotta täyttäneiden osuus kaksinkertaistuu nykyisestä. Ilmiöön on kaksi syytä: elämme pidempään ja lapsia syntyy liian vähän. Ikääntyminen on osa...
mennessä meri.lumela | 1.6.2016 | valtuustopuheenvuoro
Maankäytön toteuttaminen vuoteen 2026 Tavoitteellinen elinympäristömme suunnittelu lyhyellä ja pitkällä aikavälillä on tärkeää ihmisen ja ympäristön, mutta myös talouden näkökulmasta. Ympäristön ja hyvinvoinnin yhteys on kiistaton, eikä siksi ole yhdentekevää millä...
mennessä meri.lumela | 1.4.2015 | Blogi, Tiedotteet
Sivistyneessä yhteiskunnassa arvostetaan edellisen sukupolven elämää ja työtä pitämällä vanhuksista hyvää huolta. Vanheneminen, toimintakyvyn heikkeneminen ja avun tarpeen lisääntyminen on osa ihmisen elämänkaarta. Hyvä vanhuus tarkoittaa muutakin kuin tuotettuja...
mennessä meri.lumela | 30.1.2015 | Tiedotteet
Hyvinvointi- ja terveyserot kasvavat koko maassa. Erot hyvinvoinnissa alkavat usein syntyä jo elämän varhaisina vuosina. Yhteiskunnan kehityksen kannalta erityistä huolta herättää se, että myös Suomessa huono-osaisuus periytyy sukupolvelta toiselle. Kun arki täyttyy...