mennessä meri.lumela | 10.3.2021 | Mielipidekirjoitukset
Koulunkäynnissä tukea tarvitsevien lasten opetuksen integroiminen yleisopetukseen, eli ns. inkluusioperiaate, nousee keskusteluun aika ajoin. Ratkaisuksi ongelmiin esitetään usein sitä, että perustetaan lisää pienluokkia, joissa tukea tarvitsevat lapset ja nuoret...
mennessä meri.lumela | 18.2.2019 | Tästä päivästä
Jyväskylän kaupunginvaltuustossa tehtiin valtuustoaloite, jossa halutaan numeroarviontia kouluun nykyistä varhaisemmin. Oma kolmenkymmenen vuoden opettajan ja rehtorin työkokemus sisältää monenlaista arviointiin liittyvää keskustelua ja pohdintaa sekä erilaisia...
mennessä meri.lumela | 8.3.2015 | Mielipidekirjoitukset
Valtio on leikannut viime vuosina perusopetuksen rahoitusta. Myös kunnat ovat joutuneet talousahdingossaan nipistämään opetustunneista, tinkimään hankinnoista ja vähentämään opettajien sekä koulunkäynninohjaajien määrää. Se puolestaan on vaikuttanut suoraan koulun...