Jyväskylän kaupunginvaltuustossa tehtiin valtuustoaloite, jossa halutaan numeroarviontia kouluun nykyistä varhaisemmin. Oma kolmenkymmenen vuoden opettajan ja rehtorin työkokemus sisältää monenlaista arviointiin liittyvää keskustelua ja pohdintaa sekä erilaisia kokeiluja. Joskus oli myös aika, jolloin numeroita annettiin ensimmäisiltä vuosiluokilta lähtien.
Numeroarviontia ja sen vaikutuksia on tutkittu paljon. Miten numerot vaikuttavat sisäiseen motivaatioon, lapsen ajatuksiin itsestään oppijana ja vaikkapa minäkuvaan. Tutkimusten tuloksena voitiin todeta, että numeerinen arviointi ei tue parhaalla mahdollisella tavalla lapsen kehitystä juuri edellä mainituissa asioissa.
Arvioinnin tulee olla monipuolista ja jatkuvaa. Arvioinnin tehtävä on kannustaa, rakentaa tervettä itsetuntoa ja ohjata lasta ja nuorta tunnistamaan omaa osaamistaan, iloitsemaan oppimisestaan, mutta myös huomaamaan asiat, jotka vaativat edelleen harjoittelua. Parhaillaan käynnissä olevat arviointikeskustelut ovat erinomainen keino lisätä ymmärrystä lapsen kasvamisen ja oppimisen tavoitteista ja vahvistavat arvokasta koulun ja kodin yhdessä toimimisen tapaa.
Numeroarvioinnissa koko lukuvuoden ajan tapahtunut oppiminen tiivistetään yhdeksi numeroksi. Todistukseen merkitty numero on keskiarvo kaikista arvioinnin kohteena olevista osa-alueista. Numero ei itsessään kerro missä asioissa on onnistunutta ja edistetty, eikä toisaalta siitä, mitä asioita tulisi edelleen kehittää.
Käytetään arvioinnissa sitten mikä menetelmää tahansa, tehdään sitä osana arkea koko lukuvuoden ajan. Arviointi on mm. päivittäistä palautetta, arjessa tapahtuvaa ohjausta ja kannustusta. Oleellista on, että paitsi koulu ja ope, niin lapsi ja nuori kuin kotiväkikin on ajan tasalla asioista, jotka sujuvat ja asioista, joita edelleen harjoitellaan.
Itse toivoisin, että vanhemmilla olisi useammin tilaisuus vierailla koulussa ja kurkistaa lapsen ja nuoren koulupäivään. Muutama tunti luokassa on tilaisuus nähdä oma lapsi tai nuori toimimassa omalla työpaikallaan. Samalla tulevat tutuksi koulun ja kodin aikuiset ja ehkä sitä kautta keskusteluun arvioinnista; lapsen kokonaisvaltaisesta kasvusta ja oppimisesta, tulisi myös uutta näkökulmaa.