mennessä meri.lumela | 28.10.2019 | Puheet
Hyvät juhlavieraat, Minulla on ilo tuoda Jyväskylän kaupungin tervehdys juhlaanne. Haluan lämpimästi onnitella Alakaupungin asukasyhdistystä alueen viihtyisyyden lisäämiseksi ja asukkaiden hyvinvoinnin vahvistamiseksi tehdystä 25 vuoden mittaisesta työstä....
mennessä meri.lumela | 10.6.2019 | Puheet
Nyt käsiteltävänä oleva hyvinvointikertomus kuvaa laajasti eri toimialojen hyvinvointia edistäviä palveluita ja vuoden 2018 aikana tehtyjä toimenpiteitä. On tärkeää todeta, että suurin osa suomalaisista ja jyväskyläläisistä, vauvasta vaariin ja mummoon, voi hyvin....
mennessä meri.lumela | 31.5.2019 | Mielipidekirjoitukset
Elintason paraneminen ja lääketieteen kehittyminen on johtanut ihmisten eliniän pitenemiseen, mikä on yksi ihmiskunnan suurista saavutuksista. Samaan aikaan erikoissairaanhoidon menot ovat räjähtämässä käsiin, mielenterveyden ja tuki- ja liikuntaelimistön sairaudet...
mennessä meri.lumela | 9.4.2019 | Blogi
Sadassa vuodessa Jyväskylä on kasvanut pikkukaupungista yhdeksi Suomen kasvukeskuksista. Tänä päivänä Jyväskylä on paitsi perinteinen ja erittäin suosittu koulutuksen ja osaamisen kaupunki, niin myös yksi maamme vetovoimaisimmista kaupungeista. Näin esimerkiksi...
mennessä meri.lumela | 2.4.2019 | Blogi
Suomi todettiin toistamiseen maailman onnellisimmaksi maaksi YK:n onnellisuustutkimuksessa, jossa eri maissa asuvat vastaajat arvioivat tyytyväisyyttään tämänhetkiseen elämäänsä. Maiden välisen vertailun lisäksi raportissa pohditaan onnellisuuteen vaikuttavia...