Millainen yhteiskunta – sellainen koulu

Suomen koulutusjärjestelmää on pidetty kansainvälisenä menestystarinana. 1970-luvulla toteutetun peruskoulu-uudistuksen tavoitteena oli kaikille yhteinen, yhdenvertainen ja saavutettava peruskoulu sekä osaamisen vahvistaminen. Hyvä ja tavoitteellinen kehitys...

Talouskasvun avain on hyvinvoiva väestö

Juuri julkaistun nuorisobarometrin (Nuorisobarometri 2023) mukaan neljä viidestä nuoresta antaa elämään tyytyväisyydelle arvosanaksi kahdeksan. Tutkimuksesta käy kuitenkin ilmi, että nuorten tyytyväisyys elämään on viimeisten vuosien aikana koko ajan laskenut....

Kuntalaisten palvelut on turvattava

Jyväskylän kaupunginhallituksen sosialidemokraattien, vihreiden ja vasemmistoliiton ryhmät esittivät kaupunginhallituksen kokouksessa (28.10.), että vuodelle 2025 tuloveroprosenttia korotetaan 0,2 %. Maltillinen korotus toisi toteutuessaan kaupungille noin 6 miljoonaa...

Lähiluonto ja rannat kaikkien ulottuville

Jyväskylä on kasvava kaupunki ja sen myötä kaupunkiin syntyy uusia asuinalueita, työpaikkoja ja palveluita. Kaupungin elinvoimaisuudesta ja viihtyisyydestä tulee pitää kiinni myös luontonäkökulmasta. Kaavoituksella tulee varmistaa, että asukkaille tärkeät luontoalueet...