Jyväskylä kuuluu Suomen voimakkaimmin kasvavien kaupunkien joukkoon. Kaupungin asukasluku on kasvanut 2000-luvulla 25 000 asukkaalla ja asuntorakentaminen on ollut erittäin vilkasta.

Samalla saavutettavuudesta on tullut yksi kriittisimmistä tekijöistä Jyväskylän kasvulle ja elinvoimalle. Nopeat junayhteydet kytkevät vetovoimaiset kaupunkiseudut toisiinsa ja vahvistavat laajasti sosiaalista, kulttuurista ja taloudellista kehitystä.TUNNIN JUNAYHTEYS Tampereelle on Jyväskylän kaupungin keskeinen liikennepoliittinen tavoite seuraavaan hallitusohjelmaan.

Raideliikenteen voimakasta kehittämistä edellyttävät niin kansalliset kuin kaupunkien omat ilmastotavoitteet. Koko liikennejärjestelmää tulee nopeasti kehittää kestävämpään suuntaan ja kulkutapaa muuttaa tavoitteellisesti maanteiltä raiteille.

Jyväskylä on valtakunnallisesti merkittävä henkilö- ja tavaraliikenteen solmukohta. Luotettavasti toimivilla raideyhteyksillä on suuri merkitys paitsi henkilöliikenteelle myös koko Keski-Suomen elinkeinoelämälle. Tavaraliikenteen sujuvat yhteydet Jyväskylästä, Äänekoskelta ja Jämsästä keskeisiin vientisatamiin tulee turvata.

JYVÄSKYLÄN JA TAMPEREEN välisen rataosuuden pullonkaulana on radan kapasiteetin puute ja häiriöherkkyys.Rataosuudelle ei mahdu nykyistä enempää junavuoroja eikä radan kunto salli nopeuksien nostamista. Junien kohtaaminen on mahdollista vain harvoilla liikennepaikoilla, joissa toinen junista ohjataan sivuraiteelle odottamaan vastaan tulevaa junaa.

Valtion talousarvioon tuleekin mahdollisimman pikaisesti sisällyttää määrärahat Jyväskylä–Tampere-välin kaksoisraiteen suunnittelua varten. Suunnittelutyössä täsmennetään investoinnin kustannukset, toteutus, aikataulu ja vaiheistus.

TULEVALLA HALLITUSKAUDELLA laaditaan 12-vuotinen valtakunnallinen liikennejärjestelmäsuunnitelma, jonka tavoitteina ovat Suomen kilpailukyvyn edistäminen, ilmastonmuutoksen torjunta sekä alueiden elinvoima ja saavutettavuus. Kansainvälisen kilpailukyvyn varmistaminen edellyttääkin maan hallitukselta tuntuvaa lisärahoitusta väylähankkeisiin ja sitoutumista pitkäjänteiseen liikennepoliittiseen ohjelmaan.

Liikenne- ja viestintäministeriön 1.1.2019 voimaan tulleessa asetuksessa Jyväskylä–Tampere-väli on määritelty yhdeksi Suomen rautateiden ja maanteiden pääväylistä. Lisäksi Jyväskylän ja Tampereen välinen raideyhteys on osa Suomen pääratakokonaisuutta.

JYVÄSKYLÄLLÄ ON vahva vetovoima, mitä selittävät asuinympäristön laatu, monipuoliset koulutusmahdollisuudet sekä yritystoiminnan ja työnteon hyvät edellytykset. Ihmisten ja tavaroiden on voitava liikkua myös Keski-Suomen pääkaupunkiin nopeilla ja luotettavilla liikenneyhteyksillä.

Meri Lumela

Tuija Mäkinen