Koulutuksen ja koko elämän mittaisen oppimisen merkitys korostuu entistä enemmän niin yksittäisen ihmisen kuin koko yhteiskunnankin näkökulmasta. Suomi on voinut olla ylpeä koulutuksen tasa-arvoisuudesta, sen saavutettavuudesta ja laadusta. Korkea laatu on näkynyt kansainvälisesti arvostettuna suomalaisena osaamisena.

Samaan aikaan kun muut maailman maat ovat ymmärtäneet koulutuksen merkityksen hyvinvoinnin perustana ja kilpailukyvyn edistäjänä, hallitus Suomessa toimii juuri päinvastoin ja heikentää määrätietoisesti menestymisen edellytyksiä. Voimavarojen jatkuva vähentäminen kurjistaa koulutuksen ja oppimisen toimintaedellytyksiä ja vie pohjan toimivan ja jatkuvaan muutokseen vastaavan koulutuksen kehittämiseltä.

Keski-Suomen Vihreät vaatii, että Suomessa on pidettävä tiukasti kiinni koulutuspolitiikan hyviksi todetuista lähtökohdista: koulutuksen laadusta, yhdenvertaisuudesta ja saavutettavuudesta. Oikeus hyvään perusopetukseen, toisen asteen koulutukseen ja korkea-asteen opintoihin tulee olla jokaisella riippumatta asuinkunnasta, perheen sosioekonomisesta asemasta tai muista taustatekijöistä. Lapsille ja nuorille annettu koulutuslupaus ei saa jäädä vain kauniiksi sanoiksi.

Parempi tulevaisuus rakennetaan osaamisella ja sivistyksellä. Suomella ei ole varaa jättää ketään niiden ulkopuolelle.

Meri Lumela, pj

Keski-Suomen Vihreät

 

Irina Tuokko,

Erityispedagogiikan opiskelija, hallituksen jäsen

Jyväskylän Vihreät nuoret ja opiskelijat