Maa- ja metsätalousministeriössä pitkään valmistelussa ollut laki eläinten hyvinvoinnista on parhaillaan lausuntokierroksella ja tulossa kevään aikana päätettäväksi eduskuntaan. Kaksikymmentä vuotta sitten tehty eläinsuojelulaki on vanhentunut, mutta olemmeko saamassa sen tilalle nykyvaatimukset täyttävän lain vai huonon kompromissin?

Eläinten oikeuksista on pidettävä huolta.

Suomalaiset kotieläintuotteet ovat salmonellavapaita ja laadukkaita antibioottien vähäisen käytön ansiosta. Kuluttajien odotukset kohdistuvatkin nyt entistä enemmän eläinten hyvinvointiin – tai sen puutteisiin. Eläinsuojeluasioissa olemme jääneet takapajulaksi verrattuna muihin pohjoismaihin. Tarvitsemme kunnianhimoisen eläinsuojelulain uudistuksen.

– On tärkeää, että tuotantoeläimillä on mahdollisuus päivittäiseen, ympärivuotiseen liikkumiseen ja vapaaseen juomaveden saantiin. Laiduntaminen edistää eläinten hyvinvoinnin lisäksi luonnon monimuotoisuutta ja hiilen sitoutumista. Viljelijät suhtautuvat myönteisesti uudistukseen, kunhan investointituet suunnataan oikein ja siirtymäajat ovat riittävän pitkiä, toteaa agronomi Lea-Elina Nikkilä, Joutsan Vihreiden puheenjohtaja.

– Keski-Suomen Vihreät vaatii, että kuntien, tulevien maakuntien ja valtion on noudatettava elintarvikehankinnoissa suomalaisen eläintuotannon mukaisia kriteereitä. Lisäksi julkisissa hankinnoissa tulee suosia lähellä tuotettua ruokaa, painottaa puheenjohtaja Meri Lumela.

– Lemmikkieläinten osalta on hyvä, että lakiesityksessä kielletään eläimen terveydelle haittaa aiheuttavat jalostusmenetelmät. Nyt meillä on useissa ulkonäkökeskeisesti jalostetuissa koiraroduissa paljon sairaita yksilöitä ja tämä kehitys on käännettävä toiseen suuntaan, lisää Vihreiden puoluevaltuuskunnan ja eläinpoliittisen työryhmän jäsen, tutkija Liisa Kuparinen Jyväskylästä.

– Lakiin on saatava mukaan myös koirien ja kissojen pakollinen tunnistusmerkintä, kuten on monissa muissa Euroopan maissa. Tämä ehkäisisi kissojen hylkäämistä ja nopeuttaisi kadonneen lemmikin kodin löytämistä.

Vihreiden vaatimus turkistarhauksen suhteen on sama kuin ennenkin: Turkistarhaus tulee kieltää siirtymäajalla. Norjassa vastaava päätös on juuri tehty. Lisäksi jo siirtymäajan kuluessa on kohennettava turkiseläinten olosuhteita niiden lajityypilliset tarpeet täyttäviksi.

Meri Lumela, pj Keski-Suomen Vihreät

Lea-Elina Nikkilä

Liisa Kuparinen